Konkreettista yhteistyötä
Kolmisen vuotta sitten asetettiin Hämeenlinnan seudulla työryhmiä toisen asteen koulutuksen kehittämiseksi alueella. Yksi työryhmä sai tehtäväkseen kolmen kunnan (Hattula, Hämeenlinna ja Janakkala) ilman opiskelupaikkaa jäävien nuoren kartoittamisen ja käytännön ratkaisujen etsimisen nuorten koulutuksellisen syrjäytymisen ehkäisyssä. Työryhmään on kuulunut toisen asteen ammatillisten oppilaitosten, lukioiden, peruskoulujen opinto-ohjaajien, kuntien etsivän nuorisotyön sekä työ- ja elinkeinotoimiston edustajia. Päästäkseen tehtävään kiinni, työryhmä päätti keskittyä kunakin vuonna peruskoulunsa päättävien nuorten seuraamiseen.
Kolmena vuotena työryhmä on järjestänyt kesäkuussa Syksyllä opiskelemaan – tapahtuman niille nuorille, jotka eivät alkuperäisessä yhteishaussa päässeet opiskelemaan. Nuoret ovat saaneet käytännön ohjeita koulutusmahdollisuuksista, varasijoilta jonottamisesta, täydennys- ja lisähauista sekä hakemisesta kymppiluokille tai Ammattistarttiopintoihin.
Tilanne tänä vuonna
Kesäkuun puolessa välissä näistä kunnista ilman opiskelupaikkaa jäi peräti yli 100 yhdeksänneltä luokalta toiselle asteelle hakevaa (noin 10 %). Määrä oli enemmän kuin edellisenä vuonna, mitä selittää joiltain osin Tavastian entistäkin suurempi vetovoima, jolloin oppilaitokseen hakee myös muut kuin lähialueen nuoret.
Kun näiden kuntien ysiluokilta tulevien, ilman opiskelupaikkaa jääneiden nuorten tilannetta seurattiin, heinä-elokuun vaihteessa heistä oli vaille opiskelupaikkaa vielä lähes viisikymmentä nuorta. Ammattistartti-, kymppiluokkavalintojen, perustutkintopaikkojen varasijavalintojen sekä lukioiden täydennyshaun jälkeen vain muutama ysiluokalta tuleva oli ilman opiskelupaikkaa ennen koulujen alkua. Koulujen alettua lopuillekin peruskouluista tuleville po. kuntien nuorille ”räätälöitiin” opiskelupaikat, joten kaikille ysiluokilta tuleville ainakin tarjottiin jotakin paikkaa.
Tavastia on alueen suurin toisen asteen koulutuksen tarjoaja (aloituspaikkoja haussa vuosittain lähes 900), joten alueen opiskelijapaikkoja vaille jääneet nuoret odottivat kesällä paikkoja pääsääntöisesti Tavastiasta. Opiskelijapalvelussa tehtiin koko kesän opiskelijavalintoja mm. opiskelupaikkansa peruuttaneiden tilalle, jotta jonoja saatiin purettua. Yhteistyö mm. huoltajien, kuntien etsivän nuorisotyön, peruskoulujen opojen ja erilaisten yhteistyökumppanien kanssa on ollut tiivistä. Hämeenlinnan seudulla tiedetään peruskoulusta päässeiden tilanteet yksilötasolla poikkeuksellisen hyvin.
Haasteita paikallisten nuorten sijoittamisessa koulutukseen asettaa se, että yhteishaku perustuu valtakunnallisiin opiskelijaksi ottamisen perusteisiin, joita on noudatettava valinnoissa kirjaimellisesti. Hakujärjestelmässä ei voida suosia alueen nuoria, vaikka heidän tilanteensa tiedettäisiinkin. Valintapistejärjestystä on noudatettava, vaikka valittavat opiskelijat olisivat mistä tahansa valtakunnan alueelta. Kymppiluokan ja Ammattistartin valinnoissa sen sijaan paikalliset nuoret voidaan ottaa toisella tavalla huomioon.
Valintaperusteet muuttumassa
Vielä kevään 2013 yhteishaussa opiskelijat valitaan entisellä mallilla, mutta tämän jälkeen valintaperusteet muuttuvat. Suoraan ysiluokalta hakevia tullaan jatkossa suosimaan viidellä lisäpisteellä nykyisen kolmen sijaan, mikä takaa heidän pääsynsä suoraan peruskoulusta jatkokoulutukseen entistä paremmin. Uudistus vaikuttaa erittäin tervetulleelta tältä osin. Huoli on silti suuri niistä nuorista, jotka keskeyttävät opinnot toisella asteella. Yhteistyö nuorten tukemiseksi jatkuu edelleen.
Päivi Kortesniemi, opiskelijapalvelupäällikkö
Tutustu Tavastia Tapetilla –näköislehtemme uusimpaan numeroon!
